KPO:n kassatyöntekijöiden työssä jaksaminen parani Work Well -työkykyprojektilla

09.02.2018

Fyysinen työ altistaa helposti tuki- ja liikuntaelinsairauksille. Reilun vuoden kestänyt Osuuskauppa KPO:n ja Medirexin uudenlainen yhteisprojekti paransi raskasta kassatyötä tekevien työntekijöiden työkuntoa yli 22 prosenttia.

Osuuskauppa KPO työllistää pienen kylän verran ihmisiä, joten työhyvinvointi, ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ja sitä kautta sairaspoissaolojen vähentäminen on yritykselle kilpailukyvyn kannalta hyvin tärkeää. Viime syksynä työhyvinvoinnin kehittäminen vietiin Medirexin avulla uudelle tasolle.

Työterveys seuloi Kokkolan Prisman kassaryhmästä 10 hengen ryhmän työntekijöitä, jotka tarvitsevat eniten tukea työssä jaksamisessa sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäisemisessä.

Medirexin asiantuntijat suunnittelivat kassaryhmälle reilun vuoden mittaisen ohjelman, jolla parannettiin fyysistä työhyvinvointia, ehkäistiin tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä innostettiin pitkäkestoiseen työkunnon ylläpitämiseen.



- Kaupan kassalla työskentely laittaa kädet ja ylävartalon koville. Päivässä tulee tuhansia toistoja ja mikäli ergonomia ei ole kunnossa eikä työskentelytapa oikea, ajan myötä tulee varmasti ongelmia, jotka näkyvät sairauslomina ja pahimmillaan työkyvyn heikkenemisenä, Osuuskauppa KPO:n henkilöstöjohtaja Leif Lindberg kertoo.

Jokaisen osallistujan lähtötilanne tutkittiin huolella. Osallistujille tehtiin lihaskuntotesti, perusteellinen alkukysely ja henkilökohtainen kuntosaliohjelma. Työfysioterapeutti suunnitteli ryhmälle TULE-sairauksia ennaltaehkäisevän ja työkykyä ylläpitävän ohjelman, jota harjoiteltiin yhdessä useita kertoja.

Ryhmätunnit omalla tutulla porukalla kannustivat kunnon parantamiseen. Lindberg oli vaikuttunut henkilöstön sitoutumisesta projektiin.

- Osalla saattoi olla korkea kynnys lähteä yksin liikkumaan. Asiantuntijoiden tuki ja oma ryhmä auttoivat pysymään motivoituneena kuntoprojektin loppuun asti. Tällaiselle toiminnalle oli selvästi tarvetta.

Vuoden jälkeen kaikki olivat ryhmän tuloksiin tyytyväisiä. Lopputesteissä selvisi, että työntekijöiden suorituskyky parantui keskimäärin 22,6 prosenttia ja testitulokset parantuivat kauttaaltaan.

Yritys sai projektin päätteeksi työfysioterapeutilta palautteen, jossa summattiin yhteen toteutuneet toimenpiteet, niiden vaikuttavuus sekä annettiin ehdotus jatkotoimenpiteistä.

- Moni ryhmään osallistunut on kiitellyt saaneensa projektista paljon apua. Mittaustutkimuksetkin todistavat, että saimme hyviä asioita aikaiseksi, Lindberg sanoo.

Jatkoa on jo suunniteltu


Kokkolassa jatketaan Medirexin kanssa uudella ryhmällä.

- Medirexin kanssa työskentely on ollut meille hyvä kokemus. He ymmärsivät heti meidän tarpeen ja rakensivat joustavasti sopivan ohjelman. Arvostamme Medirexin kokemusta ja saimme uusia esimerkkejä koko KPO:n henkilöstötyöhön, Lindberg summaa.

Medirexin kanssa hyväksi koettua mallia aiotaan kokeilla myös muilla KPO:n toimipaikkakunnilla. KPO toimii Kokkolan, Pietarsaaren, Ylivieskan ja Vaasan talousalueilla ja työllistää noin 1800 ihmistä.

Monilla on yrityksessä pitkä työhistoria. Suurtyöllistäjän tavoitteena on vähentää henkilökunnan sairaspoissaoloja ja suunnata tukitoimenpiteet niille työntekijöille, jotka niitä eniten tarvitsevat.

- KPO on iso yritys, jolla on isot eläkevastuut. Haluamme tehdä oikeita asioita ja kohdentaa resurssit niin, että ihmiset pääsisivät terveenä eläkkeelle. Jos takana on 30-40 vuotta raskasta työtä kassalla, niin helposti vanhempana tulee fyysisiä ongelmia. Vasta viimeisen 20 vuoden aikana työergonomiaan on osattu kiinnittää kunnolla huomiota, joten se on meille nyt erittäin tärkeää työuran kaikissa vaiheissa, Lindberg kertoo.

Muistilista fyysisen työn tekijöille:

  • Pidä riittävästi taukoja työpäivän aikana ja liiku taukojen aikana.
  • Jos työ sisältää paljon toistoja, tee työpäivän aikana myös vastaliikkeitä.
  • Kiinnitä huomiota työergonomiaan. Pyydä tarvittaessa ohjausta oikean työskentelyasennon ja työvälineiden löytämisessä.
  • Pidä vapaa-ajalla huolta yleiskunnostasi sekä lihashuollosta.
  • Vahvista tuki- ja liikuntaelimistöä jokaisella treenikerralla. Tarvittaessa konsultoi fysioterapeuttia oikeiden liikkeiden löytämiseksi.

Medirex Oy on kuntoutuksen ja työhyvinvointipalveluiden edelläkävijä. Medirexissä työskentelee 27 kuntoutuksen huippuammattilaista, jotka hallitsevat kattavasti fysioterapian erikoisosaamisalueet sekä uusimmat suuntaukset työhyvinvonnin- ja työkykyprojektien saralla.



Info - Menu: