Legendaarinen: Ennen vanhaan

24.01.2014

Ei ennen vanhaan kukaan normaali, itseni kaltainen pulliainen tiennyt paljoakaan siitä mitä ja miten pitää syödä, että saa sixpackin näkymään. Sitä paitsi sixpack oli siihen aikaan pelkkää olutta. Luultavasti yksi miljoonasta tiesi kuinka paljon proteiinia pitää syödä päivässä että haba kasvaa. Entä kuinkahan moni osti päivittäin rahkaa kaupasta? Ennen ei ollut hiilareita, eikä ”protskua”, oli ruokaa. Pähkinöitä on suositusten mukaan aina pitänyt syödä, mutta nykyään niitä syödään ihan oikeasti. Soija oli jotain ennenkuulumatonta hepreaa. Terveellinen elämä ei ole koskaan ollut näin tervettä.

Luin jokin aika sitten, että jossain tuolla isossa maailmassa löytyy äiti joka oli treenaamalla saanut hienot vatsalihakset, mutta sitten se mokoma oli mennyt pistämään kuvan koko komeudesta sosiaaliseen mediaan. Vanha kunnon kateushan se sieltä nosti päätään ja tätä paheksuttiin sitten oikein olan takaa. Itsellä ei juuri nyt tule mieleen yhtään pätevää syytä paheksua tuota saavutusta. Pienen mietinnän jälkeen… ei, ei vieläkään. Tässähän törmätään yllättäen myös perustavaa laatua olevaan filosofiseen pulmaan, ”Onko niitä lihaksia olemassa jos niitä ei näy sosiaalisessa mediassa?”. Mene ja tiedä.

Niin kuin aina ja niin monessa asiassa, meitä on moneksi. Sohvapotaatti, joka löytää elämää suuremman treeni- inspiksen joulun jälkeen ja hukkaa sen parin kuukauden päästä samalla antaumuksella. Ikiliikkuja, joka käy salilla, juoksee, ui jne. eikä koskaan saa liikkumisesta tarpeekseen. Fitness- kilpailut löytänyt naapurin Pirkko, jonka postit käännetään luultavasti ensi kuussa kuntosalin osoitteeseen. Satunnainen samoilija, sauvakävelee ja nautiskelee, liikkuu silloin kun huvittaa.

Mihin kategoriaan itsesi kategorisoisitkaan, niin aina ei tietenkään huvita treenaaminen eikä riitä jaksaminen. Samaan hengenvetoon on silti sanottava että enpä ole koskaan törmännyt ihmiseen jota todella harmittaisi se, että tulipahan käytyä salilla. Itse saan salitreenistä huipun fiiliksen ja sitä paljon puhuttua jaksamista. Suurin ponnistus taitaa olla yleensä se salille lähteminen.

Treenaamisesta ei ennen pahemmin stressattu, tai ei siitä ainakaan puhuttu (muistaakseni?). Nykyään ”Salil eka, salil vika” -mentaliteetti aiheuttaa varmasti myös niitä niin perinteisiä paineita, mutta toisaalta lohduttavan terveellinen trendi. Jos verrataan esimerkiksi siihen, että vuonna ”ysineljä” pää oli syväjäätymispisteessä joka ikisellä koulumatkalla, koska silloin ei siis todellakaan käytetty pipoa! Parempi näin.

Vähemmän kuuluisat mutta entistäkin todellisemmat viimeiset sanat, ole hyvä. Silloin kun se sohva on liian mukava: älä jätä sitä! Ei sitä ennenkään jätetty, mutta mennään ”reenaileen” silloin kun tuntuu siltä. Ennenkin mentiin.

Nähdään salilla!

Erica



Info - Menu: