Lomalta...paluu

Kahvi maistuu tänään vahvemmalta ja tarkoituksenmukaisemmalta, sillä on tehtävä. Kulmakarvojen nyppiminen herättää viimeisetkin uniset solut ja kysymyksen ilmoille, miksi naisen elämä pitää olla näin vaikeaa? Meikkivoide levittyy tarkemmin kuin pitkään aikaan ja silmiin piirtyy ajatuksella tehdyt tummat rajaukset. Kello ei nyt anna armoa ja vaatekaapin asialliset kappaleet on työnnetty syvälle sen uumeniin. Päälle lentää ensimmäisenä esiin tulleet luottovaatteet, mielessä käy väkisinkin ajatus, että vapautta olisi liehuva ja uimapuvun kätkevä mekko. Ei tänään: arki on siistit istuvat housut.

[valiotsikko]Kesäloma on ohi – Tj 0. [/valiotsikko]

Mitkä kengät? Mikä laukku? Aamu vaatii liudan nopeita päätöksiä, niihin en taaskaan ollut valmistautunut vaikka tiesin niiden tulevan. Ennen lomaa joka toinen töihin lähtö ja sinne ajoissa pääseminen, täytti enemmän tai vähemmän yliluonnollisen toiminnan tunnusmerkit. Kuka muuten pyöräilee puolessa minuutissa töihin tai yleensäkään mihinkään? Mystistä… mutta todellista ja vaati ehdottoman hyvää sydäntoimintaa. Historia toistaa itseään ja kello on taas liikaa. Pitäisi herätä aikaisemmin! Huomenna herään kuudelta ja torkutan maksimissaan kerran, lupaan (yrittää). Minkä takia torkusta on tullut niin yleismaailmallisen koukuttavaa? Tykätäänkö me tosissaan herätä siihen sielua repivään piipitykseen 5 minuutin välein? – Joo, todella mahtavaa. Rationaalinen tyyppi herää kun käki kukkuu ensimmäisellä kerralla mutta onko niitä tyyppejä nyt loppujen lopuksi niin montaa?

Täytyy liputtaa optimistiselle ajattelulle. Jos kaikki aloittaisi duunit samalla fiiliksellä kuin koululainen aloittaa koulun ”Back to work! Jännää. Kivaa. Minkälainen penaali sulla on?”. Maagista.

Joku viisas on joskus kehottanut lähestymään varoen lomalta palaajaa ja ehkä on syytä uskoa sitä tyyppiä, ”käsitellään varoen” sitä herkästi särkyvää työkaiffaa ekana työpäivänä. Ymmärrystä ihmiset, kyseinen tyyppi on maistanut totaalisen vapauden ”hetelmästä” ja nyt se on naposteltu loppuun, onhan se herkkää. Pyörä lähtee pyörimään hitaasti mutta varmasti, kyllä se siitä… aina se siitä.

Syksyn harmaina hetkinä, työpöydän ääressä ja lyijykynää jyrsiessä voi palata siihen idylliseen paikkaan: kesäkahvilaan missä aika lakkasi olemasta, helle helli ja inspiraatio tulvi Tommy Tabermannin teoksesta, jonka sivuille aurinko heijasti kauniin kellertävää valoa.

Ensi kesänä revanssi, siihen asti: työniloa ”kamrat”!

Erica